tiistai 30. joulukuuta 2014

Kiitos!

Ihme, että täällä vielä käy porukkaa vaikka on linjoilla ollut niin hiljaista. Hurjan suuri kiitos kuitenkin kaikille onnitteluista! Täällä elämä kulkee päivä kerrallaan ja jokainen päivä on yhtä erilainen. On tämä yhtä jännää toisenkin lapsen kanssa, kun ei yhtään osaa sanoa mitä tapahtuu seuraavan tunnin aikana. Tyttö on pääsääntöisesti tyytyväinen tapaus, nukkuu ja syö. Illat nyt ovat melkoista hulinaa ja jonkinasteista vatsavaivaongelmaakin on havaittu. Tuo isoveli sen sijaan hieman koettelee vanhempiaan.. Siskon hän on ottanut hyvin vastaan, käy pussailemassa ja silittelemässä, mutta vanhempia kohtaa kokeillaan kaikki keinot. Uhmaa ja kiukuttelua, hurjissa määrin. Mutta haluan uskoa, että tämäkin helpottaa nyt kun mies palasi töihin ja meillä alkaa kunnolla arki.

Hormonihöyryt ovat pysyneet suhteellisen kasassa ainakin vielä (mies saattaa olla eri mieltä..). Imetys takkuaa, mikä ottaa koville myös näin toisellakin kerralla. On se hurjaa mitä tunteita sitä käy läpi kun homma ei toimi niinkuin pitäisi vaikka kaikkensa antaa. Mutta pääasia on, että tyttö kasvaa ja saa mahansa täyteen, tavalla tai toisella.

Itse voin ihan hurjan hyvin heti synnytyksen jälkeen. Ilman vaurioita ei selvitty, vaikka synnytys olikin paljon helpompi kuin esikoisen. Lyhyesti kerrottuna nopea ja pelottava, mutta onneksi loppu hyvin kaikki hyvin. Kivut ovat olleet paljon pienemmät kuin viime kerralla ja fyysisesti (ja myös henkisesti) olo on ihan hurjan hyvä! Kyllä mä haluan uskoa, että loppuun asti liikkumalla ja kilojen "vahtaamisella" on merkityksensä. Kiloja tuli kuitenkin reilusti vähemmän kun esikoisesta. Tarkemmin sanottuna kymmenisen kiloa vähemmän. Henkisesti koen voivani ainakin vielä paljon paremmin kuin viimeksi, ehkäpä siitä syystä että tiesin mihin olen pääni pistänyt. Viime yönä unta on kertynyt varmaankin maks. 4 tuntia, ja sekin pätkissä. Mutta minua auttaa se tieto, että kyllä se jossain vaiheessa taas helpottaa, ja siihen asti mennään näillä mitä on. Ja haukotellaan. Ja juodaan kahvia. Ja unohdetaan kesken kaiken mitä oltiin sanomassa. Mutta onhan tuo niin valtavan rakas, että sen voimalla jaksaa.

Kuten blogiani seuranneet tietävät, pidin raskausaikana karkkilakkoa ja karkkipäiviä ja yritin pitää kurissa sokerinsyöntini. Osalta kertyvien kilojen hillisemiseksi, osaksi sen takia, että en halunnut vauvan olevan sokeripöhnässä. Tiedä sitten oliko sillä oikeasti vaikutusta, mutta verrattuna esikoiseen oli tämä typy melkein puoli kiloa veljeään pienempi, vaikka syntyi reilu viikon yliaikaisena.

Ensi maanantaina voisin yrittää muistaa käydä vaa'alla, niin katsotaan sitten missä mennään! Viikkokatsauksiakin rupean jossain vaiheessa taas tekemään, pieniä kävelylenkkejä on tullut tehtyä mutta ei vielä sen kummempaa. Salille tekee jo mieli päästä, mutta täytyy odotella vielä jälkitarkastusta ja lupaa lääkäriltä. Otetaan nyt siihen asti vielä ihan iisisti. Ja nuuhkitaan uunituoretta vauvaa <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti