keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Pitkästä aikaa!

Paluu blogimaailmaan tapahtuu nyt. Tervehdys kaikille! Kuten hiljaiselosta voi päätellä, täällä ollaan menty perse edellä puuhun jo pidemmän aikaa. Vatsalöllykkä sen kun kasvaa, vaikka toive olisi ihan jotain muuta. Viimeiset kuukaudet olen pitkälti ollut ahistunut siitä, miten elän ja olen ja kuinka en saa itseäni kuriin. Siitä huolimatta motivaatiota en ole saanut kerättyä tarpeeksi, jotta tekisin asialle jotain.

Vaatteet puristaa, peilikuva ahdistaa, häipeilen syömisiäni ja olemustani jatkuvasti. En saa lähdetyksi lenkille, koska en vaan jaksa, ei huvita. Toki kahden pienen lapsen kanssa arjen pyöritys kuluttaa melkoisen tehokkaasti kenestä tahansa voimat, mutta tämä ei silti saa olla tekosyy oman hyvinvoinnin laiminlyönnille. Lapset ovat sairastelleet aivan liian paljon, joten sen mukaisesti myös on öitä valvottu. Kun yöunet ovat muutamaa tuntia ja nekin katkonaisia, ei siinä väsymyspöhnässä käy mielessäkään lähteä bodypumppiin. Ruokaa syödään sitä mitä on saatavilla helposti ja nopeasti ja sen jälkeen vielä vähän suklaata. Sitten kohta väsyttää --> lisää sokeria koneeseen, ja kahvia. Tämmöisessä kierteessä olen elänyt muutaman kuukauden.. Pakkohan se oli katkaista. 

Se on jännä juttu, kuinka paljon vaaditaan, jotta saa kunnollisen päätöksen tehtyä. Semmoisen päätöksen, jossa myös pysyy eikä lipsu heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Huomaan ajattelevani lihavuuttani jatkuvasti, joka päivä. Pieniä asioita, mitkä pistävät minun silmään. Pyylevä nainen kävelee kadulla ja minä mietin, kuinka paljon hän painaa? Painanko minä yhtä paljon, näytänkö samalta? Kuljen kaupassa peilin ohi ja ahdistun, ovatko reiteni oikeasti noin isot? Varmana nuokin ihmiset katsoo säälien, että ompas iso nainen, eikä saa tehtyä itselleen mitään. Istun kaverin luona ja nyin paitaani paremmin, jotta saisin vatsamakkarat piiloon. Puristaa, ahdistaa. Allit heiluu kun vilkutan. Miten voin olla näin vitun saamaton, etten saa itseäni kuriin? Miten mieskään jaksaa katsella minua, kun olen näin iso? Varmana häpeää. Olen ollut tässä tilassa ennenkin, miksi annoin itseni suistua samaan rotkoon uudelleen? Päivittäisiä ajatuksia.

Imetys on mulle nyt yksi tärkeimmistä asioista. Kun on käynyt läpi yhden karvaan imetyspettymyksen ja joutunut antamaan hieman periksi tällä toisellakin kerralla, en halua minkään vaarantavan tällä hetkellä onnistuvaa osittaisimetystä. Olen huomannut liiallisen hiilareiden laskemisen vaikuttavan maidon määrään, joten se ei tule kuuloonkaan. Ja muutenkin liian tiukille en voi enkä halua itseäni vetää, jotta maidontuotanto ei ota nokkiinsa. Suositeltu laihdutusvauhti on enintään 500g/viikko, jotta maitoon ei erittyisi myrkkyjä kehostani. Otetaan se siis tähtäimeen.

Tilanne on nyt tämä. Vauvan ollessa n. 1kk painoin 93-94kg. Viime viikonloppuna kävin puntarilla, joka räväytti eteeni tuloksen 99.9kg. Elikkäs viimeisen 3kk aikana olen onnistunut herkuttelulla ja piittaamattomuudella kerryttämään elopainoa lisää 6-7kg. Hienoa työtä! Sanomattakin on selvää, että olen hyvin pettynyt itseeni, mutta tästä ei ole muuta suuntaa kun ylöspäin, enkä tarkoita enää vaa'an lukemaa ;)

Työ on jo alkanut. Viime viikolla päätin sokeripohnässäni, että nyt se alkaa.  Ruokavalion pohjana on Jutan Superdietin ohjeet, jotka viime kerralta on vielä tallessa. Ja sitten tulee se -mutta-. Mutta en todellakaan aio grammalleen ja pilkulleen seurata ohjetta. Muutaman ensimmäisenä päivänä seurasin ohjetta ihan keittiövaa'an kanssa, mutta sen jälkeen olen höllännyt jo otetta. Ja hyvä niin, sillä toisena dieettipäivänä tuli heikotus ja paha olo, ja maitokin tuntui olevan tiukemmassa ja vauva roikkui rinnalla jatkuvasti. Nyt olen lisännyt mm. salaatteihin lisäpähkinöitä ja fetaa ja iltapalalle ruisleipää. Mutta tarkoitus olisi pitää se runko siellä pohjalla. Usko on kova, tästä vielä noustaan!

Kuinkas teillä muilla on alkuvuosi sujunut?



tiistai 3. helmikuuta 2015

Mönkään meni, taas.

No eihän se ihan putkeen taas mennyt. Kovasti uhkailin aloittaa terveellisemmän elämän, ja jatkaa viikkokatsauksien kanssa. Turhaa se vissiin on julkaista viikkokatsausta, kun ei siellä oikein mitään merkintöjä ole. Enkä puntarilla uskaltanut käydä. Viime viikko ei mennyt ihan putkeen. Ajatus oli hyvä, että herkkujen syöntiä vähentäisin ja liikuntaa lisäisin, mutta käytönnössä se ei oikein onnistunut. Tekosyitä voisin laittaa tähän pitkän liudan, mutta jotenkin pää ei ole vielä mukana tässä hommassa. Täytyisi löytää taas se motivaatio jostain. Toisaalta vauva on vasta 2kk, joten vielä voisi antaa ihan hyvillä mielin itselle aikaa kerätä sitä motivaatiota, mutta kun peilikuva inhottaa, miksi en aloittaisi jo nyt? Väsymys on välillä valtava, mutta eiköhän siitä paremmista elämäntavoista saisi sitä lisäenergiaa tähän arkeenkin. Mutta mutta, se aloitus. Aina yhtä hankalaa.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Vauvapöhnä

Viikot vaan kuluu täällä pikkuvauvapöhnässä. Vatsamakkara on ennallaan, ehkä jopa isontunut. Suklaa maistuisi. Viime viikolla sain otettua itseäni niskasta kiinni ja olin arkipäivät oikeastaan kokonaan ilman herkkuja. Viikonloppuna annoin itselleni taas luvan syödä hyvää. Näin suunnittelin toimivani nyt, aiemmasta kokemuksesta päätellen toimii mulla parhaiten. Joku kuri on pidettävä, mutta jos kaiken kiellän itseltäni, en onnistu.

Nyt se siis alkaa kunnolla, raskauskilojen (ja kaikkien niiden muidenkin liikakilojen) karistus. Hissukseen, ja varmasti aina välillä takapakkia tehden.. Tärkeintä nyt itselleni on tosissaan ottaa rauhassa ja syödä hyvin. Missään nimessä en tahdo vaarantaa imetystä tai vetää hermojani liian tiukille vaatimalla liian nopeita tuloksia. Tähän kahden lapsen kaaokseen viimeinen asia mitä tarvitaan on hermoraunio äiti. Viikkokatsaukset alkaa taas pyörimään än-yy-tee-nyt!

Mukavaa viikkoa! 

tiistai 6. tammikuuta 2015

Kuulumisia

Lapsivuodeajan dementia iski jälleen, ja armottomasti unohdin eilen käydä puntarilla vaikka niin lupasin. Korjasin asian tänään ja kerrottakoon, että vaaka näytti hieman päälle 93kg. Elikkäs raskauden lopulta painoa on tippunut noin 10 kg ja raskauskiloja olisi nyt tiputettavana 7kg. Onhan siinä työnsarkaa, mutta itse on oikein tyytyväinen. Kokonaisuudessaan kiloja kertyi melkein kymmenen vähemmän kuin viimeksi. Se on paljon se! 

Viime raskauden jälkeen havahduin, että kroppa on aivan kamalassa kunnossa. Mitään en jaksanut tehdä ja peilikuvaa en kunnolla uskaltanut katsoakaan. Mikään vaate ei ollut päälläni hyvä, vaan kaikissa näytin makkarankuorelta. Lihavalta sellaiselta. Tällä kertaa olo on eri, en voi sanoa olevani täysin tyytyväinen peilikuvaani, mutta kropassani viihdyn. Tähän asti olen mennyt aika rennolla otteella, synnytyksestä on kulunut vasta kuukausi ja herkkuhimot ovat olleet jotain aika järkyttävää. Imetys verottaa, selvästikin, sillä ikinä ennen en ole syönyt suklaata yhtä paljoa kun kuluneen kuukauden aikana. Mutta olen sallinyt sen itselleni, kun kerran jaksoin hillitä himojani raskaana. Ja nälkä on jatkuva. Mutta jokin stoppihan tälle on tehtävä.. Nyt alkaakin pikkuhiljaa herkkujen karsiminen ja liikunnan lisääminen. Saa nähdä koska uskaltaudun salille ensimmäistä kertaa. Mieli kyllä tekee jo, mutta olen vielä melko kiinni vauvassa, joten en tiedä koska rohkaistun. Mutta tämmöistä tänne kuuluu, päivä kerrallaan!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Kiitos!

Ihme, että täällä vielä käy porukkaa vaikka on linjoilla ollut niin hiljaista. Hurjan suuri kiitos kuitenkin kaikille onnitteluista! Täällä elämä kulkee päivä kerrallaan ja jokainen päivä on yhtä erilainen. On tämä yhtä jännää toisenkin lapsen kanssa, kun ei yhtään osaa sanoa mitä tapahtuu seuraavan tunnin aikana. Tyttö on pääsääntöisesti tyytyväinen tapaus, nukkuu ja syö. Illat nyt ovat melkoista hulinaa ja jonkinasteista vatsavaivaongelmaakin on havaittu. Tuo isoveli sen sijaan hieman koettelee vanhempiaan.. Siskon hän on ottanut hyvin vastaan, käy pussailemassa ja silittelemässä, mutta vanhempia kohtaa kokeillaan kaikki keinot. Uhmaa ja kiukuttelua, hurjissa määrin. Mutta haluan uskoa, että tämäkin helpottaa nyt kun mies palasi töihin ja meillä alkaa kunnolla arki.

Hormonihöyryt ovat pysyneet suhteellisen kasassa ainakin vielä (mies saattaa olla eri mieltä..). Imetys takkuaa, mikä ottaa koville myös näin toisellakin kerralla. On se hurjaa mitä tunteita sitä käy läpi kun homma ei toimi niinkuin pitäisi vaikka kaikkensa antaa. Mutta pääasia on, että tyttö kasvaa ja saa mahansa täyteen, tavalla tai toisella.

Itse voin ihan hurjan hyvin heti synnytyksen jälkeen. Ilman vaurioita ei selvitty, vaikka synnytys olikin paljon helpompi kuin esikoisen. Lyhyesti kerrottuna nopea ja pelottava, mutta onneksi loppu hyvin kaikki hyvin. Kivut ovat olleet paljon pienemmät kuin viime kerralla ja fyysisesti (ja myös henkisesti) olo on ihan hurjan hyvä! Kyllä mä haluan uskoa, että loppuun asti liikkumalla ja kilojen "vahtaamisella" on merkityksensä. Kiloja tuli kuitenkin reilusti vähemmän kun esikoisesta. Tarkemmin sanottuna kymmenisen kiloa vähemmän. Henkisesti koen voivani ainakin vielä paljon paremmin kuin viimeksi, ehkäpä siitä syystä että tiesin mihin olen pääni pistänyt. Viime yönä unta on kertynyt varmaankin maks. 4 tuntia, ja sekin pätkissä. Mutta minua auttaa se tieto, että kyllä se jossain vaiheessa taas helpottaa, ja siihen asti mennään näillä mitä on. Ja haukotellaan. Ja juodaan kahvia. Ja unohdetaan kesken kaiken mitä oltiin sanomassa. Mutta onhan tuo niin valtavan rakas, että sen voimalla jaksaa.

Kuten blogiani seuranneet tietävät, pidin raskausaikana karkkilakkoa ja karkkipäiviä ja yritin pitää kurissa sokerinsyöntini. Osalta kertyvien kilojen hillisemiseksi, osaksi sen takia, että en halunnut vauvan olevan sokeripöhnässä. Tiedä sitten oliko sillä oikeasti vaikutusta, mutta verrattuna esikoiseen oli tämä typy melkein puoli kiloa veljeään pienempi, vaikka syntyi reilu viikon yliaikaisena.

Ensi maanantaina voisin yrittää muistaa käydä vaa'alla, niin katsotaan sitten missä mennään! Viikkokatsauksiakin rupean jossain vaiheessa taas tekemään, pieniä kävelylenkkejä on tullut tehtyä mutta ei vielä sen kummempaa. Salille tekee jo mieli päästä, mutta täytyy odotella vielä jälkitarkastusta ja lupaa lääkäriltä. Otetaan nyt siihen asti vielä ihan iisisti. Ja nuuhkitaan uunituoretta vauvaa <3



lauantai 13. joulukuuta 2014

Hän on täällä!

Kuten hiljaisuudesta on saattanut päätellä, pienokainen on täällä! <3 Suloinen, pitkätukkainen tyttö syntyi viime viikolla ja viikko ollaan keretty olla jo kotona. Aika menee kuin siivillä ja kädet ovat olleet melko täynnä, kuten arvata saattaa. Mutta eiköhän se pian tästä tasaannu, kun vauhtiin päästään :) Hän on valloittanut kaikkien sydämet, ei ole mitään ihanampaa <3


tiistai 2. joulukuuta 2014

"Viikkokatsaus"

Ei, täällä ei edelleenkään olla synnytetty, vaikkei viikkokatsausta eilen tullutkaan. Eikä kunnon viikkokatsausta tule nytkään, sillä en ole merkannut viime viikon liikuntoja mihinkään ylös ja nyt en niitä enää muista. Mutta pieniä kävelylenkkejä tuli tehtyä pitkin viikkoa ja kävin keskiviikkona jopa tunnin salitreenin! Melkoinen saavutus, sanon minä. En olisi koskaan uskonut, että jaksaisin lasketun ajan jälkeen lähteä heilumaan vielä salille, mutta toisin kävi. Piti käydä jäädyttämässä salikortti ja samalla päätin käydä vielä viimeisen kerran :) Ja hyväähän se teki!

Mutta siis, yhdessä kasassa ollaan edelleen. Ei tunnu vauvalla olevan kiire ulos, vaikka kuinka äiti manailee ja uhkailee. Merkkejä synnytyksestä on harva se päivä, toissayönä tuli valvottua supistusten kanssa useamman tunnin, mutta valitettavasti nekin lopahtivat. Kyllä täytyy sanoa, että henkisesti on todella rankkaa odottaa. Päivä päivältä saa uudelleen pettyä, kun ei sittenkään mitään tapahdu vaikka enteilee. Ja kaikki ihmiset tietenkin kyselevät kuulumisia ja oloja ja antavat neuvoja kuinka sen vauvan sieltä saa ulos. No voin kertoa, kaikki on jo kokeiltu moneen otteeseen, mutta ei taida vauva olla valmis. Olen yrittänyt asennoitua niin, että tulee kunhan on valmis, mutta kyllä tämä silti ottaa voimille. Ensi viikolla sitten käynnistellään, jos sitä ennen ei mitään tapahdu. Ja sekös pelottaa!

Ja niin, mainitsinko että onnistuin saamaan tähän loppuun vielä aivan jäätävän flunssan. Eli yöt ovat menneet vuoroin yskiessä, supistellessa, niistäessä, kylkeä kääntäessä, esikoista pissattamassa ja vessassa juostessa. Ompahan kroppa ainakin tottunut valvomiseen, kun vauva joskus tulee..  


Paino: 102,1kg
Muutos/viikko: -0,2kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv41) +16,1kg

Loppuun vielä paino, miinusta jeeee! :D