torstai 1. toukokuuta 2014

Miksi pitää mässäillä?

Ompahan taas vappu. Pöydät notkuu herkkuja, on munkkia ja karkkia, simaa ja sipsiä. Eilen illalla suorastaan oksetti, kun oli koko päivän puputtanut kaikkea hyvää ja siinä sivussa unohtanut sen kunnon lämpimän ruoankin syödä. Kyllä taas tämmöset ylilyönnit pistää miettimään, että jotain on todella tehtävä. Silloin kun annan itselleni luvan herkutella, ei meinaa loppua tulla.

Viime aikoina syömiset on olleet plus-miinus-nolla. Ruokailujen peruspilarit on kunnossa, ruokaympyrän mukaan syön ja ateriavälit ovat olleet sopivia. Mutta sitten se napostelu, varsinkin pojan päikkäreiden aikaan ja iltaisin. Herkut maistuu. Aina jotain pientä. Ihan vaan yks pala vielä. Yleensä osaan pitää sen jotenkuten kohtuudessa (paitsi nyt vappuna), mutta väkisinkin sitä miettii, putoaisiko paino jos onnistuis jättämään herkut vähemmälle. Ihan varmasti se putoaisi.

Ei se varmaan auta kun aloittaa taas totaalikieltäytyminen herkkujen suhteen, jotta saa sen herkkukierteen katkaistua. Olisi kiva saada pitkästä aikaa jotain tulosta aikaiseksi.. Mitenkäs muiden vappu on sujunut?

4 kommenttia:

  1. Itse vedin eilen kolme munkkirinkkilää ja se sai aikaiseksi kauhean morkkiksen, onneksi ei uponnut enempää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se arki ja itsekuri jostain taas löydy.. Tsemppiä!

      Poista
  2. Nää on just näitä painonpudottajan paineita :( Kotona mulla jotenkin on helpompaa pysyä ruodussa ja syödä saannöllisesti ja hyvin. Mutta nyt kun olin taas vähän pidempään perheen ja sukulaisten luona, niin tuntuu että mulla katoaa kokonaan se järkevä suhteellisuudentaju. "Joo, otetaan vaan kahvit. Ja kakkupalat". "Ostetaan vaan illaksi jäätelöä". "Jos sä otat keksin, ni anna mullekin.." Plaah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niiin tutulta! Ihan älytöntä.. Ja toinen on kanssa se, kun tietää meille tulevan vieraita, varaan kaikkea herkkua ja leivon ym. Ja kyllähän sen tietää kuka ne kaikki ylijäämät pullat ja karkit syö. Huh. Nyt kun on avauduttu, voin paljastaa että tänään illallinen oli mäkkiateria, jes. Vahvasti menee :D

      Poista