keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Keskiviikko

Tälle viikolle on kertynyt joka päivälle jotain ohjelmaa.. Se hankaloittaa liikunta- ja syömiskuvioita melkoisesti. Vaikeaa yrittää syödä terveellisesti kun pyörii kaupungin kahviloissa ja kylässä tyrkytetään pullaa, mutta melkoisen hyvin olen pärjännyt ja kohteliaasti kieltäytynyt. Mun herkut on nykysin oikeesti niitä marjoja ja pähkinöitä, jes!

Pienen lapsen kanssa eläminen ja liikunta on melkoisen vaikea yhdistelmä. Toki aina voi lähteä vaunulenkille, mutta se on pidemmän päälle melkoisen puuduttavaa hommaa. Varsinkin kun on huomannut, että lapsi nukkuu nykyisin melkoisen huonosti vaunulenkeillä. Ja itselle tekee hyvää välillä nauttia siitä omasta ajasta ja hiljaisuudesta, kun lapsi nukkuu päiväunia. Toisaalta tuolla loskassa kun työntää vaunuja, on selässä hikinoro taattu. Mutta liikunta on yksipuolista. Tekisi mieli salille, mutta hankalaahan se välillä on. Kun mies tulee töistä, tekisi mieli olla myös ihan perheen kesken. Lisäks tuo ukko itsekin käy salilla, joten me käydään usein vuoropäivin. Jonain iltoina ollaan molemmat käyty vuorotellen, mutta onhan se tylsää kun ei miehelle päivän aikana kerkiä kun hei sanoa. Noh, liikun juuri sen verran kun kerkeän, pääasia että liikun edes jonkin verran!

Tänään kuulin kahdesta suusta, että ootko vähän hoikistunut? Kuinka hyvältä se tuntuu, ihan parhaalta! Lisää lisää lisää! :)

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti