torstai 21. maaliskuuta 2013

Testissä Kiloklubi

Olen törmännyt monessa paikassa Kiloklubiin ja päätin nyt itse kokeilla mistä on kyse. Silloin tällöin olen seurannut syömisiäni niin tarkasti, että grammalleen olen ne kalorilaskuriin laittanut. Netistä löytyy kalorilaskureita ihan ilmaiseksi ja varsinkin tämän olen todennut todella hyväksi. Sieltä löytyy melkeimpä kaikki mahdollinen! Tosin kalorilaskuri ei ole käytössä kaikkina vuorokaudenaikoina, mikä tuntuu tosi tyhmältä rahastukselta.

Kiloklubi vaikutta lyhyen käytön jälkeen varsin toimivalta ja helppokäyttöiseltä. Sieltä saa kattavan tiedon siitä paljonko tulisi syödä ja mitä. Kiinnostavan lisän antaa "neljä palluraa", jotka kuvaavat ruoan laatua: energiaa, kasviksia, herkkuja ja kuituja. Kun on syönyt fiksusti päivän aikana, saa vihreän palluran. Itselläni on tälle päivälle kertynyt 1 vihreä pallura ja kolme keltaista. Ei sentäs yhtään punaista!  Vihreän palluran sain herkuista, tänään ei ole tullut herkuteltua ollenkaan. Kasviksista tuli sanktiota, että reilu 100g olisi pitänyt syödä lisää. Energiasta keltainen pallura, sillä rasvan laatu ei ole ollut parasta mahdollista. Ja kuitua olisi saanut olla hiukkasen enempi. 


Aamu alkoi hyvin kaurapuurolla ja marjakeitolla, sekä kahvilla. Oltiin päivä liikkeellä pojan kanssa sellaisessa paikassa, että lounas siirtyi pakosta hieman myöhempään, tästä syystä välipalana oli mukana ruisleipä juustolla ja mustikkamehukeittoa. Lounaaksi (klo 15) kasvissosekeittoa raejuustolla ja muutama näkkileipä juustolla, maitoa. Tässä välissä käväsin salilla 1h treenin ja sen jälkeen söin hieman raejuustoa, kun tiesin päivällisen valmistamisen kestävän hieman. Myöhäiseksi päivälliseksi 1 porsaan pihvi, kasviksia (parsakaali, kukkakaali, porkkana) ja 1 tomaatti, maitoa. Iltapala jää varmaan väliin kun päivällinen meni niin myöhäiseksi, tai sitten nautiskelen vielä jonkun hedelmän. Kaloreita tälle päivää 1435kcal, päivän energiavaje -1047kcal eli melkoisen paljon.. Mutta en viitsi syödä jotain vain sen takia, että kone sanoo vaikka itsellä ei nälkä ole. Käytetään nyt kuitenkin maalaisjärkeä ja kuunnellaan sitä kroppaa, kerrankin. 

Kiloklubiin saa syötettyä myös harrastetut hikijumpat ja se kertoo kuinka paljon olisi tarpeeksi. Ja suositellut 8 lasia vettä saa merkittyä lasi kerrallaan. Pidemmän päälle kiloklubista löytyy käyrät edistymisestä, olis kiva nähdä sen käyrän menevän alaspäin joku päivä! Myöskin on foorumi, josta varmasti löytyy vertaistukea, vaikka vielä en ole itse kerennyt sitä pahemmin tutkailla. Kovasti hommaahan tossa on, että kaikki suupalat jaksaa ylös merkata ja keittiövaaka on aivan ehdoton tässä hommassa, itse ainakaan en osaa ollenkaan arvioida paljonko mikäkin tomaatti painaa. Mutta kyllä se palkitsee, näkee ainakin selvästi missä menee mokaan ja mistä niitä piilokaloreita oikeen tulee. Ja paras fiilis tulee kun huomaa syöneensä tosi fiksusti päivän aikana. Illalla tekisi mieli vähän suklaata, mutta se vesittäisi koko päivän ni enpähän ota! Mutta ehkäpä syön vielä appelsiinin, josko saisin kaksi vihreää palluraa tälle päivälle, hih!

Edit: Noniin, kyllä se nälkä vielä sen verran nosti päätään että söin puolikkaan reissumiehen margariinilla ja appelsiinin, jonka seurauksena sain kaksi vihreää palluraa lisää! Energiaa tälle päivälle nyt 1586kcal ja vajetta -911kcal. Tack och adjö.

5 kommenttia:

  1. Kiloklubi on kyllä todellakin tosi kätevä! :) Mulla meni ennen tätä nykyistä elämäntapamuutosta siihen hermot, koska musta tuntui, että vaikka kuinka söin "oikein", en koskaan saanut kaikki palleroita vihreäksi. Nyt olen kuitenkin huomannut, että oikeastaan joka päivä pallurat ovat kaikki vihreänä, kun olen syönyt saamieni suositusten mukaan. :) Tykkään kiloklubista nykyään tosi paljon ja siitä on iso apu painonpudotuksessa, eli suosittelen todellakin jatkamaan sen käyttöä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa kyllä tosi hyvältä jutulta! Mua itteeni motivoi just tommoset konkreettiset asiat, ku jos päättää täyttää päivän/viikon ruoat tonne, ni ei tahdo syödä mitään epäterveellistä ku ei halua myöntää syöneensä höttöä ja saada sanktiota! Tän huomasin jo täyttäessä sitä toista kalorilaskuria, mutta nuo pallurat kyllä motivoi ihan uudella tavalla :D

      Poista
  2. Itse oon käyttänyt Kiloklubin palveluita aika lailla vuoden alusta lähtien. Mä tykkään paljon. Mulle sopii tollanen konkreettinen ruokapäiväkirja ja syömisten tarkka seuraaminen. Mulla menee homma niin, että ensisijaisesti noudatan kalorisuosituksia ja toissijaisena sitten niitä palloja. En ota itseeni vaikka Kiloklubi tulkitsee proteiinipatukkani ja proteiinipirtelöni herkutteluksi, kalorit on ne, jotka määrää. Ne pallot on kuitenkin hyvä ja helppo keino seurata oman syömisen koostumusta ja kyllä mä niitäkin pyrin keltaiseks tai jopa vihreeks saamaan. En laihduta vaan olen ylläpitäjä, toimii erittäin hyvin myös siihen tarkoitukseen. =)

    VastaaPoista
  3. Itse oon käyttänyt Kiloklubin palveluita aika lailla vuoden alusta lähtien. Mä tykkään paljon. Mulle sopii tollanen konkreettinen ruokapäiväkirja ja syömisten tarkka seuraaminen. Mulla menee homma niin, että ensisijaisesti noudatan kalorisuosituksia ja toissijaisena sitten niitä palloja. En ota itseeni vaikka Kiloklubi tulkitsee proteiinipatukkani ja proteiinipirtelöni herkutteluksi, kalorit on ne, jotka määrää. Ne pallot on kuitenkin hyvä ja helppo keino seurata oman syömisen koostumusta ja kyllä mä niitäkin pyrin keltaiseks tai jopa vihreeks saamaan. En laihduta vaan olen ylläpitäjä, toimii erittäin hyvin myös siihen tarkoitukseen. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo Kiloklubi on oiva motivaattori ja seurantaväline sille mitä suuhunsa laittaa.. Nyt itsellä ei ole riittänyt kiinnostusta niin paljoa että jaksaisin merkkailla sinne syömiseni.. enempi yritän keskittyä siihen laatuun ja määrään ihan silmämääräisesti :)

      Poista