torstai 17. lokakuuta 2013

Herkutonta

Kolmatta päivää ilman minkäänlaisia herkkuja. Melkoinen saavutus, sillä kun katsoo hieman taaksepäin, joka päivä on tullut puputettua jotain hyvää. Olo on jo nyt paljon virkeämpi, tuntuu että viime aikoina olen ollut koko ajan kiukkuinen ja väsynyt. Muuten olen syönyt ihan normaalia kotiruokaa ja lisännyt salaattia reilusti aina lautaselle. Useamman kerran on tehnyt mieli makeeta, mutta vielä on järki voittanut. Tiedän, että se helpottaa kunhan pahimmasta sokeritärinästä pääsee eroon..

Blogimotivaatio tuntuu olevan myöskin kadoksissa. Tekisi kyllä mieli kertoa teille kuulumisia, mutta kun syö karkkia ja ei käy lenkillä niin en tiedä mistä kertoisin. Hävettää tämä paikoilleen jumahtaminen, haluaisin edistyä, liikkua ja saada painoa alaspäin. Vaa'alla käynti onkin ollut nyt ihan mukavaa puuhaa, muutamassa päivässä lähtenyt hyvin nesteet liikkeelle ja tulos on kerrankin mieleeni. Toisaalta taas pitäisi olla iloinen, ettei se paino ainakaan ole noussut vaikka useampi viikko onkin mennyt takapuolelleen.

Käväsin tuossa yksi päivä pitkästä aikaa töissä, oli ihanaa! Mutta varsinkin se oli ihanaa, että työvaatteet meinasivat tippua päältäni. Tottuneesti otin kaapista samaa kokoa kun mitä ennenkin olen käyttänyt, mutta varmaan kaksi kokoa pienempikin olisi käynyt. On sitä pitkässä juoksussa jotain saanut aikaiseksi, yritän muistaa iloita siitä.

Voisipa olla vielä kesä ja marja-aika. Viime päivinä on himottanut nimenomaan tuoreet marjat jogurtin kanssa. Pakastemarjat eivät vaan ole sama asia.. Menettelee mutta tekee mieli niitä tuoreita. Oisipa jo kesä! ;) Ja parhaita karkkihimon sammuttajia ovat jääkaappikylmät viinirypäleet ja mandariinit, nam!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti