lauantai 14. syyskuuta 2013

Onnellisuutta ja kiitosta

Nyt on kyllä pakko omistaa yksi postaus teille kaikille ihanille lukijoille. Kiitos <3 Kyllä kummasti piristää mieltä ja oloa, kun saa kannustavaa palautetta silloin kun kaikki tuntuu menevän persiilleen. Olette ihania ja muistin eilisen postauksen jälkeen miksi tätä hommaa oikeen teen. Blogin kirjoittaminen on itselleni terapiaa mutta se toimii myös päiväkirjana. Blogin pitäminen ja muiden blogien lukeminen on myös oiva tapa kuluttaa näitä tylsiä ja hiljaisia päiväunihetkiä ;)

Olen tiedostanut, että moni lukee blogiani ihan hissukseen, sillä melkoinen virta täällä käy päivittäin vaikka se ei kommenttien määrässä aina näykään. Mutta en minä kommentteja erityisemmin kalastelekaan, tärkeintä on että viihdytte mukana ja toivottavasti saatte jotain irti näistä höpötyksistäni. Helpottaa kummasti tietää, että siellä toisella puolella ruutua on ihmisiä, jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa kun minäkin.

Ja meille kaikille enempi tai vähempi pullukoille, tyytyväisille tai tyytymättömille, isoille tai pienille, röllykkämahoille ja riipputisseille tahdon sanoa, että eläkää elämäänne niin, että olette onnellisia. Jos kilojen pudotus tekee teidät onnelliseksi niin tähdätkää siihen. Jos se on joku muu asia, niin älkää arkailko, elämä on liian lyhyt. Tuntuu, että liian usein keksityn niihin negatiivisiin asioihin, vaikka elämässäni on niin paljon hyvää. En ole koskaan ollut onnellisempi, kun mitä nyt olen. Tiedä sitten olenko vielä tuplasti onnellisempi 20kg laihempana, se jää nähtäväksi ;)






4 kommenttia:

  1. Hyvä asenne, pidä kiinni siitä! Ja kyllä, blogeista, niin omasta kuin toistenkin, saa kyllä tosi paljon tukea omaan projektiin. Etenkin silloin kun oma laihis ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista vertaistuki tulee tosi tarpeeseen! :)

    VastaaPoista
  2. Juuri tuollaista positiviisuutta pitää omiin päiviinsä viljellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, yritän muistaa sen taas useammin! :)

      Poista