keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Hiljaiset kuulumiset

Nojoo.. Ihana Tuleva Hoikkiskin jo kyseli, että ollaanko täällä vielä hengissä. Siinä rajamailla on keikuttu viime ja kuluva viikko. Flunssa latistaa olotilaa ja motivaatiota edelleen, mutta voiton puolella taidetaan olla (koputtaa puuta). On ollut ihan hilkulla, ettei niitä keuhkoja tullut yskittyä ulos. Flunssaista oloa on pahentanut myös muutama hyyyvin huonosti nukuttu yö, poika tekee vissiin lisää purukalustoa ja on myös hänkin flunssassa. Pisin nukuttu unipätkä kolmeen yöhön taitaa olla 2h. Nyt on onneksi miehelläkin hieman lomaa, ollaan jo ampastu mökille ja matka jatkuu vielä enempi pohjoseen. Vedänpä siis päälleni lämpimän hupparin ja yritän nauttia tästä "kesälomasta". On tämä päivä onneksi ollut jo hieman lämpimämpi, teki tuossa jo mieli kaivaa villasukat kaapista ja laittaa kynttilät palamaan..

Minusta puolet pois -Operaatio on viettänyt hiljaiseloa, liikunnat on pienen hyötyliikunnan tasolla, vaa'alle en ole astunut yli viikkoon, on tullut syötyä kaikkea mahdollista ja vähän vielä kaikkea lisää, olo on turvonnut, mutta nautin tästä lomasta ilman omantunnontuskia ja odotan jo paluuta arkeen. Nauttikaa te muutkin elämästä ja rakkaista ihmisistä! 





2 kommenttia:

  1. Kurjaa. Pikaisia paranemisia, ja tosiaan, mikäs tässä on kiire elämäntapaprojektin kanssa kun on rakkaita ihmisiä ja ihania tapahtumia ympärillä muutenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppas muuta! Kaikesta huolimatta ne on ne tärkeimmät <3

      Poista