keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Uudet kujat ja männynkävyt

Mä odotan jo aivan suunnattoman paljon pääsyä uuteen ihanaan kotiin, uudelle paikalle, hieman kauemmas keskustan vilinästä. Tässä kuussa se tapahtuu, oih ja voih!! Miten niin lähellä oleva asia voikaan tuntua niin kamalan kaukaiselta. Mutta niinkuin sitä sanotaan, hyvää kannattaa odottaa..

Nykyiset lenkkipolut tylsistyttää ja siinä onkin enkä yksi syy miksi viime aikoina en ole paljon lenkille lähtenyt. Täällä keskustassa hyvät lenkkipolut ovat aika kiven alla, sillä itse en ainakaan nauti pahemmin kävelykaduilla lenkkeilystä, kaikki se vieressä kulkevien autojen meteli ja saaste pikemminkin ahdistaa ja tukahduttaa. Lenkille kun lähtee niin tulee keuhkot saada täyteen raikasta ja puhdasta ilmaa, mieluiten vaikka metsän tuoksuja ja hiekkapolkuja. Aivan pian pääsen lenkille uusiin maisemiin, etsimään uusia lenkkipolkuja, tutkimaan uudet kivet ja kuuset. Tekee jo niin mieli päästä tutustumaan uuteen ympäristöön ja ihmisiin. Hieman oon kärsimätön!



Eilen vietin vapaaillan ystäväni kanssa, käytiin syömässä ja muutamalla drinksulla. Ai että se tekeekin hyvää välillä.. Lapsettomana sitä ei osannut edes ajatella kuinka paljon sitä "omaa aikaa" normaalisti oli. Nykyisin pelkkä kauppareissu ilman lasta tuntuu siltä kun vähintään festareilla olis viettäny viikonlopun. Vähästä sitä ihminen saa energiaa.. ;)

4 kommenttia:

  1. Hihi, ihana fiilis välittyi postauksestasi tällekin puolelle ruutua :) Muutot on kyllä kivoja - ja se sisustus. Eikä hiekkaisia mettäpolkuja kyllä voita mikään! :) Oman lenkkipolun keskivälissä on ranta mitä on ihana pysähtyä hetkeksi ihastelemaan :) Toinenkin ranta löytyi nyt syksyisellä kävelyreitin muutoksella ja ai että sekin oli kyllä kiva paikka vaikka enempi keskustassa onkin. Mettäreitit on kyllä ihan parhaita juuri tuon mainitsemasi autottoman raikkaan ilman takia :) Muutenkin siellä unohtaa kaiken kiireen mitä kaupungissa ja ylipäänsä omassakin elämässä on :) Luonto rauhottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä, se sisustus! Mutta voi miten paljon sitä rahaa tarvittaisiinkaan... ;) Rauhallinen luonto on kyllä ihan paras paikka rauhottua.

      Poista
    2. Köyhän opiskelijan vinkki: jo verhojen ja huonekalujen paikkojen vaihtaminen piristää kummasti :D Toki jos on vielä varaa uusia matot uusien verhojen mukaisiksi, niin hieno tulee. Taikka sitten sängynpeitto/lakana :)

      Poista
    3. Oikein hyviä vinkkejä pikkubudjetille! Nyt vaan pitäisi tehdä niitä hieman isompia ostoksia....

      Poista