perjantai 2. elokuuta 2013

Paluu kotijumpan pariin

Näin kotiäitinä on mahdollisuudet salikäynteihin ja lenkkeilyyn jokseenkin rajoitettua. Mies painaa välillä aamusta iltaan töitä ja meidän salilla ei ole lapsiparkkia. Vielä kun olen niin kenkuli, etten raaski poikaa antaa kenen tahansa hoitoon (vaan oikeastaan oma äiti käy) niin tulos on se, että silloin liikutaan kun mahdollisuus on. Lenkkipolua on ravattu pojan kanssa ihan pienestä pitäen, mutta nykyisin poika ei enää oikein vaunuissa nuku ja hereillä ollessa ei jaksaisi enää istua pitkiä aikoja paikoillaan. Tuloksena siis todella lyhyt lenkki tai ei lenkkiä ollenkaan. Jotenkin vaikea nauttia lenkistä, jos poika karjuu ja venkuilee vaunuissa. Hermothan siinä kiristyy, ei kroppa.

Lapsen ollessa ehkä 4-6kk, tein säännöllisen epäsäännöllisesti Jillian Michaelsin 30 day shrediä, noin 25min kestävää kotijumppaa, jossa tarvitset vain käsipainot. Ideana oikeaoppisesti tehdä 10päivää/level (eli 3 leveliä), mutta itse olen pitäytynyt pääsääntöisesti tuossa ykkösessä, jokusen kerran olen kokeillut tokaa. Jumppa jäi pitkäksi aikaa pois, mutta nyt olen parina päivänä palannut jumpan pariin. Eilen pienen haasteen jumpalle antoi innokas 1vee, joka kiipelee punnerruksen aikana selkään ja vatsojen aikana mahan päälle. Nojuu siitä nyt ei kauheesti mitään tullut, joten tänään viisastuneena jumppasin pojan päikkäreiden aikana. Hiki lentää ja kroppa kiittää ja mikä parasta, jumppaan ei mene kun se 25min ja kotoota ei tarvitse astua ulos.

Toka päivä menossa nyt Jutan Go Fat Go:ta, ja hyvin sujuu. Ruokaa saa syödä hyviä määriä, ja nälkä on pysynyt kohtuullisen hyvin poissa. Aamupuuroa on hirvittävä satsi, mutta puoliväkisin olen sen ahdannut itseeni, ehkä sekin helpottaa ajan kanssa. On sellanen fiilis että hyvä tästä tulee! Tässä vielä pari lounaskuvaa.



2 kommenttia:

  1. Hittolainen.. pitäsköhän munki alottaa tuo GFG sun kannustamana.. oon kanssa joskus kirjottanut tuon "ruokalistan" ylös, mutta sitten se jäi kuitenkin toteuttamatta jonkin tyhmän syyn takia.
    Nyt oon junnaillut samassa painossa jo liian kauan.

    Onks sulla ollut vaikeeta jättää jotain itselle tärkeää "perusjuttua" pois? Mulle tiukkaa saattaa tehdä aamukahvi ja siihen tuleva maito.. Kahvi tosin on kofeiinitonta, mutta se on se joka aamuinen tapa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä suosittelen! Ite kans aina vetäytyny jonku "syyn" takia.. eipä siinä huijaa ku vaan itteään. Ja sama täällä, edistystä ei ole tapahtunut pitkään aikaan joten jo on aikakin..

      Mä päätin että jos tahdon pysyä tällä dieetillä edes hetken aikaa, on pakko antaa muutamassa asiassa periksi eikä viilata sitä pilkkua. Elikkäs aamukahvin olen itselleni suonut, rasvattomalla maidolla. Siitä vaan en pysty luopumaan, ja on vaikea uskoa että koko homma yhteen kahvikupposeen ja loraukseen maitoa kaatuu. Toinen missä olen lipsunut, on rahka. Tavallinen rasvaton maitorahka ei vain yksinkertaisesti mene alas, joten olen joko syönyt Skyr-rahkan (on muuten ehkä jopa parempi vaihtoehto kun tavallinen, sis enemmän proteiinia ja vähemmän hiilareita), tai sitten olen sekoittanut puolet maitorahkaa ja puolet rasvatonta maustamatonta jogurttia, jolloin rahkan maku ei ole niin kitkerä. Näillä mennään ja kyllä pienillä myönnytyksilläkin dieetti näyttäisi toimivan :) Muuten on ollut yllättävänkin helppoa, esim leivästä ei ole ollut hankala pysyä erossa, mitä vähän pelkäsin. Ja herkkuja ei ole tullut edes ajateltua, koska ne ei nyt kuulu mun elämään :)

      Poista