maanantai 26. elokuuta 2013

Vähän erilainen viikkokatsaus

VIIKKO 28: 

Paino: 89,4kg
Pudotus viikossa: +0,5kg
Kokonaispudotus:  -13,1kg

Kuten edellisestä postauksesta saattoi päätellä, ei lomaviikko mennyt tämän projektin suhteen ihan mutkattomasti. Vaikka loma oli kaikin puolin ihana, paljasti se monta asiaa minusta itsestäni. Asioita, jotka olen tiennyt, mutta joilta olen ummistanut silmäni jo pitkään. Olen nyt tutkistellut ahmintahäiriön tunnusmerkkejä ja kyllä ne kulkevat käsi kädessä oman itseni kanssa. Tässä viimeisen puolen vuoden aikana ongelma on ollut ajoittain hallinnassa, ajoittain pinnalla. Mutta niin aikuistyypin ahmintahäiriöstä (BED- binge eating disorder) sanotaankin, että ahmiminen ja laihduttaminen vuorottelevat elämässä.

Ahmintahäiriön tunnusmerkkejä ovat:

1. Toistuvia ahmimiskohtauksia, joille on tunnusomaista:
-    Ruoka-annokset ovat selvästi suurempia kuin mitä tyypillisesti ihmiset syövät
-    Tunne, ettei syöminen ole hallinnassa ahmimisjakson aikana ja ettei syömistä pysty keskeyttämään

2. Useimpien ahmintajaksojen aikana todetaan vähintään kolme seuraavista:
-    Tavallista nopeampi syöminen
-    Syöminen, kunnes on epämiellyttävän täynnä
-    Suurten määrien syöminen vaikkei ole nälkä
-    Yksin syöminen, koska häpeää syömäänsä ruokamäärää
-    Itseinho, masennus ja syyllisyyden tunne syömisestä

3. Ahmiminen aiheuttaa voimakasta ahdistusta ja häpeää

4. Ahmimiskohtauksia esiintyy keskimäärin kaksi kertaa viikossa puolen vuoden aikana.
KLIK


BED:in hoidossa tuntuu kaiken ydin olevan täsmäsyöminen, mikä onkin ollut tavoitteenani jo pitkään. Syödään normaalia, ravitsevaa ja monipuolista ruokaa säännöllisesti ja kohtuullisia annoskokoja. Tähän nyt pyrin, muulla ei ole väliä.


"BED-sairauden hoito on pitkäjänteistä työtä, jossa muutokset voivat olla hitaita. Mutta usein potilasta auttaa jo tieto siitä, että hänellä on sairaus. Se vähentää syyllisyyttä ja auttaa ymmärtämään omaa tilannetta paremmin."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti