keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Kuinka herkkulakko on sujunut?

No oikein hyvin, kiitos kysymästä. Olen siis nyt puolitoista viikkoa ollut totaaliherkuttomalla, elikkäs ei mitään hyvää. Ei karkkia, jäätelöä, pullaa, keksejä eikä myöskään suolaisia herkkuja, kuten pitsaa, hampparia tai muuta megakaloripitoista. Ja oikeesti aika helppoa on ollut. Eilen illalla teki ekan kerran mieli jotain hyvää, mutta en edes lähtenyt kaappeja koluamaan, kun päätin että mitään en syö. Tänään oli pieni "pakkorako". Kaveri tuli kylään pullapitkon kanssa.. Hieman siinä pohdin mitä teen, yritänkö kohteliaasti kieltäytyä vaikka kaveri sen hyvää hyvyyttä oli käynyt ostamassa vai otanko huomaamatta vain ihan pienen siivun. Päädyin ottamaan pienen siivun sillä en koe, että herkkulakkoni kaatuu tähän. Olen saavuttanut haluamani tavoitteen, ja päässyt jokapäiväisestä mässäilystä ja jatkuvasta sokerihimosta eroon. Jes! Olen enemmän kuin tyytyväinen ja päätinkin nyt, että jatkan osittain herkkulakkoa. Kaikki karkit ja suklaat ovat edelleen pannassa, mutta silloin tällöin (huom! silloin tällöin, maksimissaan kerta viikkoon) voin syödä pullasiivun tai jotain muuta, jos mieli tekee. Mässäilyksi ei saa mennä, muuten palataan totaaliherkuttomaan. Kuulostaako hyvältä suunnitelmalta?


Nyt ensimmäinen testi onkin heti edessä.. Nimittäin se pullapitkon loppu jäi meille. Tuolla se keittiössä nököttää ja mietinkin jo äsken, että josko sitä pienen siivun ottaisi nyt kun poikakin meni päiväunille. Voisi istua sohvalla, juoda kupposen teetä ja nauttia herkun. Mutta.. juurihan minä aiemmin söin jo siivun, elikkäs taitaa tämän viikon herkkuhetki olla jo käytetty. Hyvä, että tulin tänne paasaamaan, nyt en voi enää luistaa asiasta kun on mustaa valkosella :D   

7 kommenttia:

  1. Hyvä että oot päässyt eroon jokapäiväisestä herkuttelun ilosta! (Täällä ollaan myös taisteltu kyseisen asian osalta.) Tuo kerta viikossa kuulostaa hyvältä ja reilulta suunnitelmalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Kyllä sitä välillä täytyy saada suu makiaksi, mutta ei joka päivä! Sinähän se ongelma aiemmin onkin ollut, kun joka päivä tekee mieli herkkuja..

      Poista
  2. Hyvältä kuullostaa :) Ei muuta ku etiäppäin, itellä ois kanssa herkkujen vähennys edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sokerikoukusta eroon pääseminen tuntuu kyllä ihan tosi hyvältä!

      Poista
  3. Oletko laihtunut herkkulakkosi aikana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkin verran kyllä, mutta enemmänkin se sokerikoukusta eroon pääseminen tekee hyvää sekä kropalle että mielelle.

      Poista
  4. Oletko laihtunut kun olet ollut herkkulakossa?

    VastaaPoista