sunnuntai 11. elokuuta 2013

Hikeä ja harmitusta

Tulipas tehtyä kunnon salitreeni näin sunnuntaiaamuna. 1h hikoilua salilla ja sen lisäksi 20min vesijuoksua, pitkästä aikaa. Olipas ihanaa, mutta jonkinlainen välipala olisi pitänyt olla mukana, nimittäin heikotus oli järkyttävä treenin jälkeen. Söin kyllä heti kotona, mutta huono olo pääsi silti yllättämään.

Taas kerran uimahallin puolella alkoi ärsyttämään. Teki mieli jo sanoa jotain, mutta en ole sellaista tyyppiä, että kehtaan sanoa tuntemattomalle ikävästi, vaikka aihettakin olisi. Tilanne: suihkutilassa melkoisen ylipainoinen nainen tulee pukuhuoneesta pesulle ennen altaaseen menoa. Hän käy n.10sek kestävässä suihkussa, ei pese hiuksiaan saatikka edes kasvojaan. Luonnollisesti hänellä on jo valmiiksi uimapuku päällä ennen "peseytymistä". Inhottavaa, yäk. Menee vähän into uimisesta kun ajattelee että siellä lillun samassa vedessä kaikken tissi- ja persvakohikien seassa, jotain rajaa hei. Kyllä nyt intiimialueet pitäisi edes pestä.

Asiasta seuraavaan, nyt on sitten osallistuttu Superdieettiin, apuva! Mulla ei kyllä ole yhtään luottavainen olo.. nimittäin olemme lähdössä reissuun viikon päästä ja siellä on lähestulkoon mahdotonta noudattaa dieettiä saatikka käydä salilla. Mutta päätin etten ota paineita, teen sen mihin pystyn. Saahan tuosta nuo ruokavaliot ja treenivinkit ni voi joskus toiste dieettailla jos nyt ei onnistu. Toisinsanoen stressiä ei oteta mutta katotaan mihin rahkeet riittää!


4 kommenttia:

  1. Tsemppiä dieettiin! Täällä toinen jota välillä ällöttää uimahallihygienia. Onneksi on alati vaihtuva ja suodattuva vesi jossa on klooria! :) Ajatus silti inhottaa vaikka uitaisiin pelkässä desinfiointiaineessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin yritin miettiä siellä uiskennellessani, kyllä se kloori tekee tehtävänsä.. Mutta on se vaan inhottavaa!

      Poista
  2. Ei oo kyllä hirveesti pyydetty, että jokainen kävisi edes pesulla ennen altaaseen menoa :( Hyvä kun kuitenkin osallistuit diettiin. Tsempit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, ihan kuuluu tommoseen normaaliin, hyvään käytökseen ja muiden kunnioittamiseen! Tänks!

      Poista