Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Herkulliset täytetyt kesäkurpitsat

Seuraava resepti kuuluu samaan sarjaan täytettyjen paprikoiden kanssa, samalla tavalla valmistetaan, helppoa, nopeaa ja hyvää. Tarvitset riisiä (itse käytän täysjyvää), jauhelihaa, sipulia, mausteita, kesäkurpitsoja (1/syöjä) ja juustoa. Kesäkurpitsa on mainio, sillä maku on mielestäni ihanan mieto, mutta samalla maukas. Ja kaloreitakin on kyseisessä kaverissa vain 17kcal/100g. Kesäkurpisan sanotaan myös olevan mainio kuona-aineiden poistaja, joten plussaa siitä.

Paista sipuli ja jauheliha pannulla, mausta oman maun mukaan. Itse käytän reilusti pippuria, suolaa ja hieman chiliä. Keitä riisit ohjeen mukaan. Sekoita. Halutessasi tuhdimpaa ruokaa, voit lisätä joukkoon esimerkiksi jotakin tuorejuustoa.


Valitse kaupassa mahdollisimman tasapaksuja ja suoria kesäkurpitsoja. Pese huolellisesti, leikkaa kannat pois, puolita ja koverra sisusta. Tarvittaessa leikkaa hieman pohjaa suoremmaksi, jos tuntuu, ettei kurpitsa meinaa pysyä pystyssä.


Lisää jauheliha-riisi-seos kesäkurpitsan päälle ja lopuksi vielä juustoa. 


Paista 200 astetta n.20min, tai kunnes juusto on saanut väriä ja kesäkurpitsa pehmennyt. Nauti! 



torstai 23. tammikuuta 2014

Täytetyt herkkupaprikat

Nyt ohjetta jakoon, oli sen verran herkullista ja helppo valmista!

Tarvitset:
Iso paprika (niin monta kun on syöjiä)
Vähärasvaista naudan jauhelihaa n.100g/paprika
Riisiä
Tuorejuustoa, esim creme bonjour pippurimix
Pieni pala juustoa
Suolaa, pippuria



Pese ja koverra kota pois paprikasta. Mikäli ei meinaa pysyä itsekseen pystyssä, viillä pohjaa suoremmaksi.


Paista jauheliha ja mausta se, keitä riisit kypsiksi. Itse käytin täysjyväriisiä, muutkin sopii hyvin. Riisiä keitin yhtä paprikaa varten 40g (kuivapaino). Sekoita joukkoon muutama ruokalusikallinen tuorejuustoa, jolloin ainekset pysyy paremmin kasassa.


Sörsseli paprikan sisälle, päälle muutama siivu juustoa. Uuniin 200 astetta ja noin 20min, tai kunnes paprika on hieman pehmennyt ja juusto sulanut. 


Nauti, nam! 

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Maailman paras kasvissosekeitto

Suosittelen kokeilemaan, varsinkin jos kuulut siihen kastiin, joka jo yökkäilee, kun kuulee sanan kasvissosekeitto. Tämä resepti on kokeiltu ja hyväksitodettu jo monen monta kertaa. Täyteläistä, kevyttä ja superhyvää! Maistuu jopa miehelleni, joka normaalisti suosii lihaa ja kaikkea muuta kunnon evästä ;) Tässä helppo ja nopea ohje ihanaan keittoon:

Herkullinen kasvissosekeitto:
2 pientä sipulia
1 pieni bataatti
3-4 porkkanaa
2 perunaa
kourallinen kukkakaalia
1/2 Koskenlaskijajuusto
kasvisliemikuutio
pippuria
suolaa

Kaikessa yksinkertaisuudessaan, kuori ja pilko kaikki kasvikset ja lisää vettä niin, että kasvikset peittyvät. Mausta oman maun mukaan, itse tykkään pienestä potkusta, joten käytän melko paljon pippuria (valko-ja mustapippuria) ja 2 kasviliemikuutiota tähän satsiin. Tällöin ei myöskään tarvitse sitä suolaa erikseen lisätä. Keitä kasvikset kypsiksi, lisää joukkoon puolet Koskenlaskijapaketista (itse käytän normaalisti ihan sitä perus-maustamatonta-laskijaa, mutta kaupan valikoiman puutteessa nyt tarttui kokeiluun uutuus sipuli-ruohosipuli ja oikein hyvin toimi). Kiehauta niin, että juusto sulaa ja lopuksi koko komeus sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa sekaisin. Päälle raejuustoa ja eiku nauttimaan! :)


p.s käväsin juuri aamulenkillä, juoksuaskelten saattelemana. Askeleet olivat paljon eilistä kepeämpiä, ehkäpä johtui siitä ettei tarvinnut lastenvaunuja lykkiä samalla. Yllättävän suuren osan jaksoin lenkistä juosta, ehkä 60-70% 3,6km lenkistä, oon ylpee! :)