Kiitos!

Ihme, että täällä vielä käy porukkaa vaikka on linjoilla ollut niin hiljaista. Hurjan suuri kiitos kuitenkin kaikille onnitteluista! Täällä elämä kulkee päivä kerrallaan ja jokainen päivä on yhtä erilainen. On tämä yhtä jännää toisenkin lapsen kanssa, kun ei yhtään osaa sanoa mitä tapahtuu seuraavan tunnin aikana. Tyttö on pääsääntöisesti tyytyväinen tapaus, nukkuu ja syö. Illat nyt ovat melkoista hulinaa ja jonkinasteista vatsavaivaongelmaakin on havaittu. Tuo isoveli sen sijaan hieman koettelee vanhempiaan.. Siskon hän on ottanut hyvin vastaan, käy pussailemassa ja silittelemässä, mutta vanhempia kohtaa kokeillaan kaikki keinot. Uhmaa ja kiukuttelua, hurjissa määrin. Mutta haluan uskoa, että tämäkin helpottaa nyt kun mies palasi töihin ja meillä alkaa kunnolla arki.

Hormonihöyryt ovat pysyneet suhteellisen kasassa ainakin vielä (mies saattaa olla eri mieltä..). Imetys takkuaa, mikä ottaa koville myös näin toisellakin kerralla. On se hurjaa mitä tunteita sitä käy läpi kun homma ei toimi niinkuin pitäisi vaikka kaikkensa antaa. Mutta pääasia on, että tyttö kasvaa ja saa mahansa täyteen, tavalla tai toisella.

Itse voin ihan hurjan hyvin heti synnytyksen jälkeen. Ilman vaurioita ei selvitty, vaikka synnytys olikin paljon helpompi kuin esikoisen. Lyhyesti kerrottuna nopea ja pelottava, mutta onneksi loppu hyvin kaikki hyvin. Kivut ovat olleet paljon pienemmät kuin viime kerralla ja fyysisesti (ja myös henkisesti) olo on ihan hurjan hyvä! Kyllä mä haluan uskoa, että loppuun asti liikkumalla ja kilojen "vahtaamisella" on merkityksensä. Kiloja tuli kuitenkin reilusti vähemmän kun esikoisesta. Tarkemmin sanottuna kymmenisen kiloa vähemmän. Henkisesti koen voivani ainakin vielä paljon paremmin kuin viimeksi, ehkäpä siitä syystä että tiesin mihin olen pääni pistänyt. Viime yönä unta on kertynyt varmaankin maks. 4 tuntia, ja sekin pätkissä. Mutta minua auttaa se tieto, että kyllä se jossain vaiheessa taas helpottaa, ja siihen asti mennään näillä mitä on. Ja haukotellaan. Ja juodaan kahvia. Ja unohdetaan kesken kaiken mitä oltiin sanomassa. Mutta onhan tuo niin valtavan rakas, että sen voimalla jaksaa.

Kuten blogiani seuranneet tietävät, pidin raskausaikana karkkilakkoa ja karkkipäiviä ja yritin pitää kurissa sokerinsyöntini. Osalta kertyvien kilojen hillisemiseksi, osaksi sen takia, että en halunnut vauvan olevan sokeripöhnässä. Tiedä sitten oliko sillä oikeasti vaikutusta, mutta verrattuna esikoiseen oli tämä typy melkein puoli kiloa veljeään pienempi, vaikka syntyi reilu viikon yliaikaisena.

Ensi maanantaina voisin yrittää muistaa käydä vaa'alla, niin katsotaan sitten missä mennään! Viikkokatsauksiakin rupean jossain vaiheessa taas tekemään, pieniä kävelylenkkejä on tullut tehtyä mutta ei vielä sen kummempaa. Salille tekee jo mieli päästä, mutta täytyy odotella vielä jälkitarkastusta ja lupaa lääkäriltä. Otetaan nyt siihen asti vielä ihan iisisti. Ja nuuhkitaan uunituoretta vauvaa <3

Hän on täällä!

Kuten hiljaisuudesta on saattanut päätellä, pienokainen on täällä! <3 Suloinen, pitkätukkainen tyttö syntyi viime viikolla ja viikko ollaan keretty olla jo kotona. Aika menee kuin siivillä ja kädet ovat olleet melko täynnä, kuten arvata saattaa. Mutta eiköhän se pian tästä tasaannu, kun vauhtiin päästään :) Hän on valloittanut kaikkien sydämet, ei ole mitään ihanampaa <3

"Viikkokatsaus"

Ei, täällä ei edelleenkään olla synnytetty, vaikkei viikkokatsausta eilen tullutkaan. Eikä kunnon viikkokatsausta tule nytkään, sillä en ole merkannut viime viikon liikuntoja mihinkään ylös ja nyt en niitä enää muista. Mutta pieniä kävelylenkkejä tuli tehtyä pitkin viikkoa ja kävin keskiviikkona jopa tunnin salitreenin! Melkoinen saavutus, sanon minä. En olisi koskaan uskonut, että jaksaisin lasketun ajan jälkeen lähteä heilumaan vielä salille, mutta toisin kävi. Piti käydä jäädyttämässä salikortti ja samalla päätin käydä vielä viimeisen kerran :) Ja hyväähän se teki!

Mutta siis, yhdessä kasassa ollaan edelleen. Ei tunnu vauvalla olevan kiire ulos, vaikka kuinka äiti manailee ja uhkailee. Merkkejä synnytyksestä on harva se päivä, toissayönä tuli valvottua supistusten kanssa useamman tunnin, mutta valitettavasti nekin lopahtivat. Kyllä täytyy sanoa, että henkisesti on todella rankkaa odottaa. Päivä päivältä saa uudelleen pettyä, kun ei sittenkään mitään tapahdu vaikka enteilee. Ja kaikki ihmiset tietenkin kyselevät kuulumisia ja oloja ja antavat neuvoja kuinka sen vauvan sieltä saa ulos. No voin kertoa, kaikki on jo kokeiltu moneen otteeseen, mutta ei taida vauva olla valmis. Olen yrittänyt asennoitua niin, että tulee kunhan on valmis, mutta kyllä tämä silti ottaa voimille. Ensi viikolla sitten käynnistellään, jos sitä ennen ei mitään tapahdu. Ja sekös pelottaa!

Ja niin, mainitsinko että onnistuin saamaan tähän loppuun vielä aivan jäätävän flunssan. Eli yöt ovat menneet vuoroin yskiessä, supistellessa, niistäessä, kylkeä kääntäessä, esikoista pissattamassa ja vessassa juostessa. Ompahan kroppa ainakin tottunut valvomiseen, kun vauva joskus tulee..  

Paino: 102,1kg
Muutos/viikko: -0,2kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv41) +16,1kg

Loppuun vielä paino, miinusta jeeee! :D