0

Energiat on nollassa, kuin myös motivaatio. Jatkuva pimeys ja ankeus tuntuu vievän kaikki voimat. Pojan kanssa ollaan edelleen toipilaina. Mies on ollut paljon töissä. Nämä kaikki tekijät kun summaa yhteen, arvatakin saattaa, että on tullut syötyä huonosti ja liikuttua vielä huonommin. Olo on suorastaan karmea.

Päätin pitää pienen paussin viikkokatsauksista, ainakin painon osalta. Vaa'alle ei huvita nousta, sillä tiedän ettei tulos ole toivottu. Katsoo nyt kauanko tämä kestää, voi olla, että palaan viikkokatsauksien kanssa jo viikon päästä, tai vasta ensi vuonna. Nyt kun paino junnaa samassa viikosta toiseen, se vain latistaa fiiliksiä vielä lisää, kun asia pitää teille tulla paljastamaan. Enkä perustanut blogia latistamaan omia tunteita, päinvastoin.

Pieniä valonpilkahduksia välähtelee kuitenkin silloin tällöin. Kävin töissä ja näin työkaveria, jota en ole pitkään aikaan nähnyt. Hän katseli pitkään ja kysäisi, olenko laihtunut. Posket kuulemma kaventuneet, ja onhan ne, kun vertaa vuosi taaksepäin. Työvaatteiden alle saa tuon lopun kropan mukavasti piiloon.. Mutta olipahan taas vaikeaa myöntää, että juu näin on, olen laihtunut. Sen sijaan katselin jalkojani ja mumisin.. hmm ehkä pari kiloa.. Ehkäpä tämä juuri siksi, kun pitkään aikaan ei mitään muutosta ole tapahtunut. Mutta kyllä tämä huomio sai hymyn nousemaan kaventuneille kasvoilleni. Vielä kun jaksaisin muistaa tämmöiset onnistumisen tunteet, kun käsi kopeloi karkkipussia...