tiistai 6. elokuuta 2013

Millainen mun tulevaisuus on?

Mun molemmat vanhemmat ovat ylipainoisia. Nuoruudessa he ovat olleet normaalipainoisia/lievästi lihavia ja kilot ovat kertyneet pikkuhiljaa vuosien varrella. Äiti on ollut tuhat ja yksi kertaa laihdutuskuurilla, jojoillut painonsa kanssa vaikka kuinka paljon, välillä ollut pidempiäkin aikoja paremmassa kunnossa ja aina silti ne kilot tulee takasin, muutaman lisäkilon saattamana. Isällä ylipaino jo uhkaa siinä määrin terveyttä, että vähän pelottaa. Olenkin monesti havahtunut miettimään, millaisen tulevaisuuden itselleni tahdon? Haluanko kamppailla liikakilojen kanssa vielä viisikymppisenäkin, hengästyä portaissa, voida huonosti ja olla väsynyt? Olen vielä suhteellisen nuori, enkä usko että se painonpudotus ja -hallinta ainakaan helpottuu iän karttuessa.

Ehkä suurin syy elämäntapamuutokselleni on kuitenkin poikani. Haluan jaksaa leikkiä hänen kanssaan, olla se pullantuoksuinen, energinen äiti (joka ei kuitenkaan syö itse niitä kaikkia pullia) mutta ennenkaikkea nähdä hänen kasvavan, käyvän koulua, huutavan murrosiässä, seurustelevan, you name it. Tulla mummoksi (okei, aika kaukaa haettua) ja olla se pullantuoksuinen, energinen mummo vielä silloinkin.


Mun keho on mun temppeli. Olen alkanut käsittää mitä tämä tarkoittaa ja mitä sen eteen tarvitsee tehdä. Vain taivas on rajana, mä voin jo nyt niin paljon paremmin kun puoli vuotta sitten. 

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että voi paljon paremmin :)

    Mä oon kanssa vasta tämän elämänmuutokseni aikana tajunnut sen, että kuinka tärkeää on pitää itsestään huolta. Alussa ajattelin, että olen nyt itsekäs kun keskityn kokoajan omiin juttuihin ihan täysillä.. mutta tajusinkin myöhemmin, että sehän on sitä perus- itsestään huolenpitämistä, jota olen siis tähän asti laiminlyönyt!

    Lapsia mulla ei vielä ole, mutta juuri sitäkin mietin tätä juttua aloittaessani. Haluaisin olla jo odottaessa "hyvässä" kunnossa, enkä merkittävästi ylipainoinen.

    Ja vielä näin hiukan alle kolmekymppisenä musta tuntuu, että nyt viimeistään on itselle tehtävä jotain.. toki koskaan ei ole liian myöhäistä, mutta anyway..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä on kans harkinnassa tolle mukulalle ehkä leikkikaveri jossain vaiheessa, mutta nyt just olo on sellanen että haluan itteni kuntoon ennen sitä.. onhan se kaikille osapuolille helpompaa ja turvallisempaa silloin.

      Ennen aina ajattelin että olis ihana olla laiha ja näyttää hyvältä, mutta nykyisin vaan toivon että olisin terve ja saisin elää mahdollisimman pitkään terveenä. Toki se kivempi ulkokuori on mukava bonus ;)

      Poista