Tää on jo ihan naurettavaa. En edes haluaisi tulla tänne valittamaan, mutta jotenkin tämä olo on saatava purettua. Olen jatkuvasti niin pettynyt itseeni. En ole vieläkään saanut niskastani otetta, en vaikka kuinka haluaisin. Sorrun herkkuihin tämän tästä ja taas. Eilinen päivä oli hyvä, syömiset oli kohdillaan ja herkkuja en edes ajatellut. Tänään vaikka ei edes mieli tehnyt mitään niin päätin kaupassa kipaista karkkihyllyn väliin. Ja tarttuihan sieltä jotain mukaan ja söinkin sen vaikka hyvin olisin pärjännyt ilman. Missä helvetissä se itsekuri luuraa?
.jpg)
Välillä sitä miettii, että hyvähän se on kun olen jo yli kymmenen kiloa saanu pudotettua, kyllähän siitä voi olla jo ylpeä, mutta piruvie siihen en tahdo jäädä! Nyt jostain se kuudes vaihde päälle ja lisää puhtia peliin. Pakko tästä on vielä eteenpäin päästä. Vaikkakin onhan se mahtavaa, että paino on pudonnut sen verran, että painoindeksini on pudonnut sairaalloisen lihavuuden rajalta "vaan" merkittävään lihavuuteen. Mutta sinne normaalipainoon olisi silti matkaa mukavat 25kg..
Pahinta tässä on se, että mä
tiedän kuinka mun pitäisi syödä ja mä
tiedän kuinka mun pitäisi liikkua jotta saisin tuloksia aikaan, mutta vaikka kuinka suunnittelen, en saa itsestäni näitä asioita irti. Jostain pään sisältä se pieni piru huutaa, että kyllä sinne lenkille ehtii huomennakin! Mä haluaisin löytää sen pirun ja taittaa siltä niskat.
.jpg)
Voi, samanlaisia tuntemuksia täälläkin. Itsekin vänisin tänään blogissani :) Taitaa tehä pimenevät illat ja syksy tepposensa.
VastaaPoistaInhottaa vaan ajatella että ensin on tehnyt ison työn ja tiputtanut kiloja, ja nyt sitten heti väsyneenä ja stressaantuneena hakeutuu takaisin herkkujen ja vanhojen laiskimustapojen pariin. Ei kiva ei. Pitikö tässä kilojen pudottamisen välissä jotain oppiakkin? Eipä tunnu siltä, ainakaan vielä.
Halua on laihtua, mutta miksei ole voimia ja motivaatiota tehdä jotakin sen eteen..Pöh. Ihan kammottaa jo valmiiksi että minkälaiseksi heittäydyn sitten pimeimpään talviaikaan, kun jo nytkin alkanut syksy pistää syöpöttämään, mielen apeaksi ja kaikki stressi ja väsymys kulminoituu herkkulohdutuksiin. Äh. Mutta jospa tästä.
Takaisin lihominen ei ole ainakaan suunnitelmissa - se se vasta sitten mielen lyttäiskin. Nyt vaan pitäis tehä jotakin, ja sassiin sittenkin, ennen kuin paino alkaa kivuta ylös ja tappaa motivaationhaivenetkin. Herkut pois ja lenkille vaikka kuinka väsyttäiskin - kummasti se lenkki ois parempi vaihtoehto ja tois energiaakin, mutta ah, silti se suklaa tai muu tuntuu niin paljon mukavammalta.
Tuo vastauksesi voisi olla sanasta sanaan minun kirjoittamani! Jumantsuikka, että voikin olla hankalaa. Mutta on se jotenkin helpottavaa tietää, että muutkin kamppailevat samanlaisten asioiden kanssa, ei tässä olla onneksi yksin! <3
PoistaHih, taitaa vähän jokainen laihduttaja kohdata seinän vastaan näin syksyn tullessa. Itestä tuntuu että kävelin suoraan päin sitä :D Kuhmu otsassa tässä nyt koettaa sitten järkeillä itsensä kanssa että kevät oli laihdutusaikaa - ja syksy ei nyt todellakaan saa olla sitä lihomisaikaa sitten! :) Pitäs vissiin ostaa pari ylimäärästä lamppua kotiin kun tuntuu että etenkin valon puute saa mut syöpöttelemään ;) Kun on pimeetä alkaa vissiin pääkin pimetä samaan aikaan :D
PoistaTuntuu jotenkin hassulta että miten motivaatiota löytyykin niin paljon enempi kun on vaikkapa 10kg pudotettavaa normipainoon, mutta sitten kun tilanne on se että jäljellä on viimeset 5kg, alkaa laiskottaa. Kai sitä sitten jotenkin toisaalta tuntuu että no näkyykö ne viis kiloa nyt missään ja onko niitä nyt sitten niin kiire saada pois. Vaikka sitten toisaalta on koko ajan se olo että tahtos vielä kiloja ja etenkin massua pois. Niin ristiriitaista. Joku porkkana tässä pitäis kuitenkin keksiä ettei ihan veltostumaan rupea :)
Ja yksin ei onneksi tarvitse laihduttaa! :)
PoistaNo varmasti on ongelmia viimeisten kilojen kanssa, mutta mahtavan työn oot jo tehny joten kyllä välillä vähän itseään selkään voi taputtaa! Tässä nyt itsellä vielä reilut kilot tiputettavaa joten vielä ei parane levätä laakereilla. Ja kun se asetettu tavoite alkaa häämöttää niin kaikista tärkeintähän on juurikin se ettei ne kilot vaan takasin tule.. Se vasta pitäis ketuttamaan. Mutta on niitä pudotettavia kiloja sitte 5 tai 50, niin jokainen tiputettu kilo on pelkkää plussaa! ;)
PoistaKyllä se vähän hidastaa motivaatiota kun painon tippuminenkin hidastuu, mitä lähempänä on normipainoa. Itse kuitenkin ajattelin vielä laihduttaa tuosta normipainon ylärajasta (itselläni 74,5kg)vielä 5kg pidemmälle eli yhteensä sen 10kg (alle 70kg). Eipä sitten ainakaan heti hupsahda BMI normipainosta lievään lihavuuteen, jos välillä paino sattuu heilahtamaan kilon tai kaksi ylöspäin :)
PoistaEli kyllä tässä ois vielä kuitenkin työmaata edessä. Ja sitten se sota vasta alkaakin kun tavoitepaino on saavutettu - sitä odotan kauhulla! Miten ihmeessä siinä onnistuu, että säilyttää sen painon sitten seuraavat kymmenen vuotta eikä liho viidessä vuodessa takaisin? Sen kun joku viisas kertoisi. Kuitenkin on nostettava ruokamäärää ja lopetettava laihduttajamoodi, mutta sitten ei kuitenkaan lihoakkaan saisi. Saati jojota enää koskaan.
Juu samaa ole itsekin jo pohtinut, siitä ne vaikeudet vasta alkaakin! Mutta kaipa sitten kokeilun ja erehdyksen kautta se kultainen keskitie jostain löytyy.. Mutta nyt ne uudet vaihteet meille molemmille päälle ja kohti tavoitetta :)
Poistatsemppiä muutokseen! Oon anona lukenu blogiasi mutta nyt oli pakko kommentoida.
VastaaPoistaOon ite koittanu pudottaa painoa vaikka kuinka kauan, mulla paino heittelee lievän lihavuuden ja merkittävän lihavuuden rajalla (olen 161 pitkä ja painan tällä hetkellä n. 79 kiloa).
Viime vuodesta olen lihonut ainakin 7 kiloa.
Monta kertaa päätän, että nyt tartun ruokatottumuksiini, mutta joudun aina pettymään itteeni. Urheilu ei koskaan ole ollut ongelma, mutta ruokatottumusten muuttaminen on yhtä helvettiä.
Kyllä me tähän vielä pystytään! :)
Kiva kun rohkenit kommentoimaan :) Kyllä tämä itsensä kanssa kamppailu on melkoista tuskaa. Juurikin tuo mitä sanoit, itseensä pettyminen, se on se pahin juttu! Saattaa olla että oikein into piukeena päätän jotain ja mietin jo kuinka hyvä olo siitä salaatin syömisestä tuleekaan, ja sitten nälissäni näen herkkuruokapaikan ja siltä seisomalta kävelen sisälle. Oi miksi?! Ei todellakaan ole helppoa, sitä itsekuria kun saisi ostettua niin maksaisin melkoisen pennin :D
PoistaHeissan! Pakko kommentoida, kun tekstisi on suoraan minun ajatukseni pari päivää sitten! :D Olen sairastellut yli viikon, en ole käynyt salilla, saatikka yleensäkään liikkunut noin kahteen kuukauteen. Motivaatio täysin hukassa! Ja herkkuja herkkuja... Jonka jälkeen taas pettymys ja ehkä vähän lisää herkkuja. Ja juuri tuo "no olenhan mä jo ihan hyvin pudottanu..." - juttu on niiiiin tuttua!
VastaaPoistaMutta pointtini on tämä. Istuin tässä yksi päivä koneella ja katselin samalla tvtä. Ulkona upea ilma. Silloin kyllä hermoistuin itseeni. Ihan sama vaikka vähän flunssaa vielä, nyt kyllä lähden. Kiskasin vaatteet päälle ja lähdin kävelylle. Ai että kuinka se olikin ihanaa :D Koin jonkin herätyksen! Miksi ihmeessä olen jättänyt liikunnan? Kotii kun pääsin oli motivaatio huipussa. Huvitti taas palata terveellisen ruuan pariin ja jatkaa liikkumista :)
Sillä tiellä ollaan! Aloita jostain ihan pienestä. Mene ystävien kanssa lenkille. Käy jossain uudessa paikassa kävelyllä. Kokeile jotain uutta reseptiä :) Olen edelleen flunssassa, mutta joka päivä käynyt reippailemassa tunnin tai pari. Liikkuminenhan ihan tutkitusti poistaa juuri tuota itsepettymyksen tunnetta!
Tsemppiä meille! Itselläkin olisi vielä noin 10-15 kiloa tiputettavana. Otetaan spurtti ja karistetaan nämä ensi kesään mennessä?! Deal?? ;)
Kuulostaa niiiin hyvältä dealilta! Mukana olen ehdottomasti, tästä suosta on pakko nousta ylöspäin! Kiva että päätit kommentoida :)
PoistaMulle myös tuo tapa on silloin tällöin toiminut, äkkiä vaan lenkkarit jalkaan ennenkun kerkiän jonkun tekosyyn keksiä. Ei sitä enää ulko-ovella viitti kääntyä takasin. Mutta.. niitä tekosyitä on valitettavan helppo keksiä, esimerkiksi tuo yksivuotias joka ei oikein pidempiä matkoja vaunuissa enää viihdy. Mutta vaihtoehtoja on monia, ja itseäni siinä vaan petän kun jätän lenkit tekemättä. Mutta eiköhän se tästä, pienen pieni liikuntakärpänen tuntuu puraisseen :) Enempi nyt onkin ollut ongelmana tuo syöminen.. Herkut kun on vaan niin pirun hyviä. Mutta se on fakta, kun sinne lenkille lähtisi, varmasti herkkuhimokin pienenisi. Tulipas megalomaanisen sekavaa tekstiä, pahoittelut siitä!
Niin tuttua, niin tuttua. Pari viikkoa sitten sain painon ennätyslukemiin (eli alle 90 kilon), mutta niin sitä vain herkuttelin itseni jälleen tuttuihin lukemiin. Miksi?
VastaaPoistaTreenaamisiini olen ihan tyytyväinen. Olen huomannut, että pari lapsiperheen arki antaa hyvin treenimotivaatiota - on ihana päästä ihan vain itsekseen lenkille tai jumppaan ja jättää päivällis / iltapalavuoro miehelle. Suosittelen lämpimästi! ;)
Tuo onkin oiva kysymys, miksi? Sen kun tietäisin..
PoistaItsellä on juurikin tuo idea suunnitteilla, mies on nimittöin ollut käytännössä koko tämän viikon töissä, joten ensi viikolle meinaan ottaa muutaman illan vapaata, se todella tulee tarpeeseen!