Kolikossa on aina se toinen puoli, ja tässä duunissa se on melkoisen karu. Koskaan aikaisemmin ei elämäni ole ollut näin tunnerikasta vuoristorataa. Muutamassa minuutissa ilo ja onnellisuus voi muuttua ärsytykseksi ja pettymykseksi, ja yhtälailla toisinpäin. Se ihana päivieni valo tekeekin jotain, mikä saa minut hermoromahduksen partaalle. Yleensä nämä asiat eivät ole mitään ihmeellistä ja myöhemmin sitä aina ihmetteleekin, että miksi ihmeessä joku pieni asia olikin taas maailmaloppu. Ja ihan kaikista eniten harmittaa se, että menettää hermot jostain aivan turhanpäiväisestä.
Tähän kaikkeen kulminoituu unen tärkeys. Ensimmäiset kuukaudet ipanan syntymän jälkeen meni hormonihöyryissä ja melkoisissa uniongelmissa. En saanut unta, vaikka kuinka väsytti ja juuri kun olin nukahtamassa niin lapsi heräsi. Kierre oli valmis ja hulluksihan siinä meinasi tulla. Lopulta väsymys meni niin yli että perusasiat ei enää onnistunu. Unella siitä selvittiin, nukuin ihan ilman poikaa muutaman yön ja sillä pääsi pahimman väsymyksen yli. Päiväunia en ole koskaan osannut nukkua, uni ei vain tule. Valitettavasti meillä ei edelleenkään nukuta öitä heräämättä. Pääsääntöisesti nukutaan jo kuitenkin ihan hyvin, muutama herätys per yö ja näistäkin selvitään tutinasennuksella.
Pojan syntymän jälkeen olen vasta ymmärtänyt kuinka tärkeää on nukkua hyvin. Kaikki ongelmat tuntuu suuremmilta ja kaikki vaikeudet ylitsepääsemättömiltä kun ei nuku hyvin. Nyt poika on kipeänä ja muutamana yönä on nukuttu vain pari tuntia. Ja sen kyllä huomaa, olen paitsi väsynyt mutta myös aivan loppu. Kehoitankin kaikkia niitä ketkä siihen pystyy, laittamaan illalla sen telkkarin ajoissa kiinni ja nauttimaan pitkistä ja hyvistä yöunista. Nauttikaa jos voitte, vielä joskus meilläkin nukutaan läpi yön!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti