Koukussa

Mä olen niiiiin fiiliksissä! Vielä muutamia kuukausia sitten tämä mamma ei paljon jaksanut jalkaansa lenkkipolulla nostaa. Ainakaan niin, että se juoksuksi olisi yltynyt. Jos joskus erehdyksissä vauhti kohosi juoksun puolelle, jaksoin ehkä pari minuuttia hampaat irvessä kunnes keuhkoista loppui tehot, jalat oli hapoilla ja sydän jyskytti rinnasta ulos. Ei semmosista lähtökohdista paljon tee mieli juosta.

Nyt muutaman viikon ajan mitä salilla olen käynyt, on tullut juoksumattoon tutustuttua ihan uudelleen. Ja me ollaan rakastuttu. Lempparini crosstrainer on saanut vahvan haastajan. Nimittäin en tiedä onko parempaa motivaattoria kun juoksukunnon seuraaminen. Muutama viikko sitten juoksin matolla niitä kuuluisia muutaman minuutin pätkiä, hiki otsalla. Huomasin kuitenkin, kuinka paljon helpompaa on juosta tasaisella matolla, kevyet treenivaatteet päällä, verraten tuohon pakkaseen, liukkaisiin ja mäkisiin teihin ja talvivaatteisiin.

Pari päivää sitten juoksin salilla oman ennätykseni pitkään aikaan, 15min putkeen ilman kävelytaukoja. Vauhti ei päätä huimaa, mutta kestävyyttä haenkin. Nooh, eilen kävelin salilta ulos hymy korvissa, sillä jaksoin juosta 25min (yhdellä n.minuutin kävelytauolla välissä)! Siis 25! Huh! Paatuneen lenkkeilijän korviin kuulostaa varmasti naurettavan helpolta, mutta kuulkaas tämmöinen vanha sohvaperuna, jonka kammo on aina ollut juoksu, ei voi olla kun vain ylpeä itsestään. Se fiilis on vain jotain järjettömän mahtavaa, nimittäin se itsensä ylittäminen.

weheartit.com