perjantai 28. kesäkuuta 2013

Vaatetusongelmia

Nyt kuumilla ilmoilla tuntuu vaatteiden valinta vaikeammalta kun koskaan ennen. Normitopit on out, koska en halua vartalonmyötäisiä vaatteita käyttää ja jokaista vatsamakkaraani esitellä. Housut pitäisi olla ohkaset kaprit mielellään, jotka ei vatsasta liikaa purista. Leggingsit on parhaat, mutta sitten täytyy muistaa peittää se takapuolikin tarpeeksi pitkällä paidalla/mekolla. Ja tässä tulee ongelma kun ei halua mitään ihan vartalonmyötäistä käyttää, joten tuloksena on muodoton säkki. Se mikä häiritsee kuitenkin ehkä eniten, on alaston olo hihattomassa paidassa. En ole koskaan osannut hihattomia käyttää (paitsi kotona), en edes lyhythihaista t-paitaa. Hihat tulee aina olla kyynärpäähän asti. Näillä helteillä olisi mukavaa pukea päälle jotain rentoa ja "pientä", mutta en tätä kroppaa haluaisi sen suuremmin muille esitellä. Suuri inhotuksen aihe on myös käteni, varsinkin allit. Käsissäni on melkoisesti voimaa ja niitä lihaksia, mutta niitä peittää melkoiset varastot, sekös inhottaa. Tuskimpa oikeesti ketään kiinnostaa, mutta itsellä on hyvin epämukava ja alaston olo jos vaatteet on huonot.




Näihin helletunnelmiin, päällimmäisenä ajatus, etten millään malttaisi odottaa ensi kesää! ;)

9 kommenttia:

  1. Mulla on kyllä ihan samat ongelmat aina vaatetuksen kans ja just kesällä se aina hankaloittuu entisestään. Kuinka mukava ois pukea kaikkia ihania toppeja ja mekkoja, mut suurinosa vaan ei VIELÄ käy . Tänä kesänä oon tosin tehny semmosen poikkeuksen pariin viime kesään verrattuna et oon käyttäny hihattomia paitoja ihan julkisesti. :D Ja todellakin ens kesää odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki oon uskaltautunu nyt muutaman kerran ulos lyhythihaisessa, mutta olo on kyllä niin alaston ettei tosikaan! Mutta ehkä se siitä ku uskaltautuis vaan useemmin.. :)

      Poista
  2. Mäkään en viime kesänä käyttänyt lainkaan toppeja.. Aina piti olla jotain peittävää ja pitkää. Ja farkkuja pidin ihan hulluilla helteilläkin, ne oli jotenkin "turvalliset". Tässä kesässä on kyllä ollut iso muutos edelliseen kesään.. Joten varmasti sullakin on rohkeutta ja halua ens kesänä kuule laittaa päälle sellasia vaatteita, mistä et nyt voisi kuvitellakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, sitä mä odotankin että olis jo ens kesä ;) Tässä kun vuoden verran hakee vähän rohkeutta ja tekee käsitreenejä ni eiköhän se siitä! Onneks on toi yks pikkupoika, sen nosteleminen on jokapäivästä treeniä :D

      Poista
  3. Allit on kyllä niin ongelma aina. Muutamat paitaostokset on itselläni myös jääneet tekemättä, koska on näyttänyt hirveältä käsistä tai ei ole edes mahtunut käsistä. Tänään kuitenkin huomasin että allini ovat jo hieman pienentyneet! Säkin tunnet tän tunteen varmasti oikein pian! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on ehkä upein tunne ku huomaa edistyneensä, onnea siis siitä ja mä jään odottelemaan.. :)

      Poista
  4. Alliahdistus on tuttu tunne täälläkin. Ostin juuri hihattoman paidan ja käytin sitä julkisesti. Olin kyllä hieman liian tietoinen paljaista käsivarsistani, mutta yritin ajatella, että jollei joku kestä katsoa, niin eiköhän hän osaa kääntää päätään tai sulkea silmänsä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Ihan samaa mäkin olen yrittänyt itselleni toitottaa, rinta rottingille ja allit heiluen eteenpäin! :D

      Poista